RB

Päiväkirjamerkintä

Fenrir oli käyttänyt aamun ensimmäiset puoli tuntia todistaakseen, ettei pesupaikalla seisominen kuulunut sen sopimusehtoihin. Se oli astunut Charltonin varpaille, kaatanut puolikkaan vesiämpärin käytävälle ja yrittänyt poistua paikalta kuljetussuoja suussaan. Kun ori viimein saatiin puhtaana suojiin ja traileriin, kukaan ei varsinaisesti jäänyt kaipaamaan sitä talliin.

Reilua tuntia myöhemmin näyttelyn varikkoalueella tilanne, tai lähinnä Fenririn suhtautuminen siihen, oli kutakuinkin ennallaan. Ori steppasi, teki kaikkensa väistelläkseen mitä tahansa ehostustoimenpiteitä ja kiljui tasaisin väliajoin kuin palosireeni tehdäkseen selväksi jokaiselle alueen tammalle olevansa paikalla. Joskus ponien motivaattoreita tai mielenliikkeitä oli vaikea arvailla. Fenrir ei jättänyt tulkinnanvaraa.

Kehän portilla ääni kellossa kuitenkin muuttui: ori nosti päänsä, höristi korvansa ja kasvoi silmissä ainakin viisi senttiä korkeammaksi. Se marssi sisään kaula kaarella ja häntä koholla, eikä aamun vastahakoisuudesta ollut jäljellä häivääkään. Nyt sillä oli yleisö ja poni selvästi oli päättänyt tehdä siihen vaikutuksen.

Ensimmäisellä ravikierroksella voimakas askel kantoi ponia pitkin harppauksin eteenpäin, ja toisella Fenrir tuntui jo tietävän täsmälleen, missä kohtaa kehää tuomari seisoi. Handlerin otsalla helmeilivät hikikarpalot.

Fenrir pysähtyi arvosteltavaksi ryhdikkäänä ja niin tyytyväisen näköisenä, että eri mieltä oli vaikea olla. Kun ori lopulta kutsuttiin luokkansa kärkeen, se lähti kunniakierrokselle sellaisella poljennolla kuin tulos olisi ollut alusta asti itsestäänselvyys.

“Look at him,” Harriet mutisi aidan takaa. “He bloody loves this.”

Charlton seurasi orin seuraavaa ohitusta ilmeettömänä.
"He loves himself.”