Kuunokka

On myönnettävä, että olin jo useempaan otteeseen pikkuisen jopa huolestunu siitä kuinka meille ei ollu eksyny vielä ainuttakaan kastanjeholmilaista. Toisaalta ei meiltäkään ollut lähtenyt sinnekään suuntaan kuin yksi varsa, sekin lähinnä Jaron auliista myötävaikutuksesta. Kai sitä saattoi optimistisesti ajatella ettei näin pienten piirien hevosten tarvinnukkaan kauheesti sekoittua keskenään. Eikö? Hieno ajatus, mutta sitten Sylvi meni ja pisti laittaen muutamia hevosiaan myyntiin.

Olin ihan näkyvästi ihastellut Louvre At Night Hillsiä suurin piirtein siitä lähtien kun tammalle saatiin ratsastaja selkään (ennen sitä ihastelun aihetta harvemmin olikaan). Sittemmin faniyhdistykseen olivat liittyneet myös Elsi ja Nelli, joten olipa kokoonpano mikä hyvänsä, sisälsivät meikäläisten vierailut Kastanjeholmiin yleensä kierroksen Nikin luona.

"Arvatkaas tytöt kenet Sylvi aatteli laittaa myyntiin," tuumasi Santaharjun Jaro erään kerran valmennuksen jälkeisessä kahvipöydässä.
"Sinut?" Täräytti meidän Elsi tietenkin vastapalloon ennen kuin kukaan muu ennätti kissaa sanoa.
"Heh heh. Siitähän sinä tykkäisit," arvuuttelua ja pitkitettyä hiljaisuutta myöhemmin herra Santaharju vaivautui lopulta paljastamaan meille salaisuutensa, "Nikin."

Nellillä loksahti kita auki ja Elsi hyppäsi koivilleen minua osoitellen sen verta vauhdikkasti, että penkkikin rymisi pitkin pituuttaan tammipuiselle lattialle. Minä tietenkin yskäisin siinä oletettavasti päivän pisimmän litanian painokelvottomia sanoja. Jaro onneksi oli tämän tyyppisiin (nais)reaktioihin tottunu ja myhäili häpeilemättömän tyytyväisenä kun saisi tamman isolla todennäköisyydellä jatkossakin ratsastettavakseen, minulla kun ei ollut siinä vaiheessa enää minkäänlaista mahdollisuutta perääntyä kaupoista - ei sillä että oisin halunnutkaan.

Nikin tarha sijaitsee Kastenjeholmin tallialueen laitamilla ja sen vierestä lähtee kapea kärrytie kohti Hasselströmin ruukkialueen maita. Joka kevät Hasselströmin maille tulee lampaita laiduntamaan, mutta tänä vuonna kevät oli auttamatta myöhässä. Siksi Nikin tarhan viereinen maapalsta oli ensimmäinen, joka kuivui sen verran, että sinne pystyi lampaat tuomaan. Virallisesti maat kuuluivat Kastanjeholmin tonttiin, mutta annoimme ilomielin alueen suloisten lampaiden käyttöön.

Ensin Niki mulkoili, kun Hasselströmin henkilökunta naputteli riukuaitaa pystyyn päivätolkulla. Seuraavaksi Niki paheksui, kun kuorma-autolla tuotiin lampaiden pihattorakennus. Ei tarvitse hänen maillaan moista meteliä pitää, kun Niki yrittää rentoutua iltapäiväheiniensä äärellä. Mutta viimeistään silloin Nikin maailma järkkyi pois raiteiltaan, kun kuusi lammasta tupsahti trailerista Nikin näköpiiriin.

Niki inhoaa lampaita. Inhoaa niin paljon, että epäilen sen korvien juuttuvan pysyvästi luimuasentoon. Sitä kyrsii, kun mokomat karvapallot tuijottavat sitä aidan toiselta puolelta tyynesti ja sitä suorastaan raivostuttaa, että se ei millään pukkiloikillaan saa lampaista mitään reaktiota irti. Siinä ne vain olla möllöttävät Kastanjeholmin itänurkkauksen kuningattaren henkilökohtaisessa kuplassa! On se nyt perkele.

160cm ratojen tähtitamma Loure oli jättänyt jo yhden lupaavan orijälkeläisen, joten innolla astutimme hyväsukuisen tamman uudelleen. Tällä kertaa orivalinta oli Kastanjeholmin yleiseen linjaan verrattaen jotakin totutusta poikkeavaa. Isäksi valittiin Ratsutila Krunebyn omistuksessa oleva norjalaisori Galant Mahogni. Akselin hyvien Keski-Euroopan suhteiden vuoksi Kastanjeholmin tammat astutettiin yleensä keski-eurooppalaisia kantakirjoja edustavilla oreilla, joten syntyvä varsa olisi virkistävä tuulahdus pohjoisempia sukulinjoja.

Oli myönnettävä, että orivalintaa kohistiin tallissa melko paljon. Perinteisiin nojaava Akseli ei yleensä lähtenyt kokeilemaan tuuriaan, mitä hevoskasvatukseen tuli. Ja tämä tempaus toden totta vaikutti enemmän mutu-tuntumalta kuin tarkkaan harkitulta yhdistelmältä. Siitä kertoo esimerkiksi se, että Galant Mahogni oli aikanaan ostettu puoliväkisin pilkkahintaan sekä se tosiasia, että se oli saanut ulkomuotonsa ja kyseenalaisen hyppytyylinsä ansiosta kutsumanimekseen "Hirvi". Eikä orilla edes ollut aiempaa jälkeläisnäyttöä. Se mikä orissa kuitenkin miellytti Akselia oli sen menestys kaikesta huolimatta 150cm -tasolla sekä lihaksikas, orimainen ulkomuoto.

Kaikkien vastarannan kiiskien oli kuitenkin varsan synnyttyä nieltävä ylpeytensä ja myönnettävä kyseenalaistaneensa väärin perustein Akselin ammattitaitoa hevoskasvatuksessa. Tosin Akselinkin oli vuorostaaan myönnettävä, että ihan näin priimaa varsaa edes hän ei osannut odottaa. Yllättäen Jaro, joka oli ollut eniten arvostelemassa tulevaa varsaa värikkäin sanakääntein, oli varmasti eniten innoissaan herasilmäisestä tammavarsasta. Ehkä siksi, että varsa näytti jo nuorena sellaista tulista luonteenlaatua, joka sai Jaron veren kuplimaan hyvällä tavalla suonissa.