Kuunokka

Minulle kerrottiin vain, että tamma on iso. Siinä kaikki. Iso. Kun näin sen ensimmäistä kertaa astelemassa kentälle Adrianne selässään, pystyinkin vain ajattelemaan yhtä asiaa: miten hemmetissä me saadaan tuo mahtumaan mihinkään esteväleihin? Jo varttia myöhemmin pahin huoli oli kuitenkin lieventynyt. Hevonen osasi liikkua!

Bugattis & Broken Hearts on niitä hevosia, joiden kohdalla ensivaikutelma rakentuu melkein väistämättä koon ympärille. Lähes 180-senttinen tamma ei juuri jätä sijaa muille havainnoille, eikä ole ihme, että keskustelu alkaa useimmiten samasta kysymyksestä: mitä noin suurella rungolla oikeastaan pystyy tekemään? Muutaman työskentelykerran jälkeen aihe vaihtuu kuitenkin liki poikkeuksetta aivan toisiin asioihin.

Koko asettaa väistämättä omat haasteensa, mutta ruunikko onnistuu tekemään niistä yllättävän pieniä. Tamma liikkuu rungostaan huolimatta tasapainoisesti, löytää rytminsä nopeasti ja tekee harvinaisen vähän turhaa. Se ei ole sellainen urheilija, joka voittaa yleisön näyttävällä ilmaisulla, vaan sellainen, jonka arvo alkaa korostua päivä päivältä enemmän mitä pidempään sen kanssa työskentelee. Juuri tällaiset hevoset rakentavat usein pitkän kilpailu-uran.

Kun sekä Lusting For Bugatti ROI että Superzeros Clowntown Hysteria ovat kilpailleet kansainvälisellä 160-tasolla, odotukset jälkeläistä kohtaan ovat väistämättä korkealla. Kookas tamma ei ehkä vastaa niihin kaikkein ilmeisimmällä tavalla, mutta sen vahvuudet löytyvät ominaisuuksista, jotka kantavat pitkälle: tasapainosta, harkitsevuudesta ja kyvystä säilyttää oma rytminsä myös vaativissa tehtävissä.

Bugattis & Broken Heartsin kaltaisissa hevosissa suurin vahvuus jää helposti huomaamatta juuri siksi, ettei se vaadi jatkuvaa huomiota. Päivästä toiseen samalla tavalla työskentelevä hevonen ei ehkä herätä suurimpia otsikoita, mutta kilpailukauden aikana sen arvo konkretisoituu nopeasti. Energia voidaan käyttää suorituskyvyn kehittämiseen, ei ongelmien ratkaisemiseen.